Juoksut ohitse
Mar. 22nd 2009
Sina tyttö
Ja niin tytsystä tuli ihan virallisesti nainen. Tosin aika helpolla me kuiteskin päästiin. Vuoto oli runsasta ja todella inhottavaa, mutta tytsy piti itse aika hyvin huolen siisteydestään. Onneksi. Ja yleisestihän Sina viihtyy tuolla ulkona, joten sisällä ei sotkua ollut niin paljoa. Mielialat hiukan vaihteli alussa, mutta ei ihan kamalasti. Muistin vanhasta, että Tatjana oli aina aika pihalla kuin ellun kana. No, seuraavaksi tietysti tulee valeraskaudet kun tässä kehuskelen..
Kävin katselemassa Sinan velien blogeja ja tuossa Gerossa ja Sinassa on ulkoisesti paljon samaa. En tiedä yhtyykö Geron omistajat samaan, mutta itse näin heissä paljon samaa..Gerossa oli ilmeet samanlaiset ja muuteskin yhtenäiväisyyttä. Mutta Sina taitaa olla eniten äitiinsä muistuttava, luonteessa ainakin. Monessa asioissa toimii kuten “mamikin”.
Nyt meillä remontoidaan Sinan huonetta, ei siksi, että Sina ois sen remonttiin pannu. Vaan nuo mölytoosat, ihmislapsemme, tekivät pienen vesivahingon…Että osaavat nekin tuhoilla…Pääsi kyllä parit veet ja peet, kun olivat kaksi kylpyammeellista vettä heittäneet kynnyksen yli ja vettä oli aika paljon…
Nyt pitäisi päästä treenailemaan, kohta alan mun kuukauden loma, joten tiivistä treeniä silloin sitten….Kuullaan taas.