Treeniä maneesilla

Lepäilyä hangessa

Lepäilyä hangessa

Joulun jälkeen paluu treeneihin alkoi torstai iltana Keltin maneesilla. Mukana menossa oli nyt myös kasvattaja mummomme Kirsi ja Jasmin. Jasminin ja Kirsin touhua oli ilo katsella. Jasmin seurasi houkuttimena olevaan nakin palaa suurella antaumuksella. Korjailtavaa ei juuri ollut. Katsekontakti Jasminilla on erinomainen ja pikkuneiti tuntui myös häiriötä sietävän erittäin hyvin. Aineksia tuntuisi siis olevan ja hyvin näytti myös ohjaajan hermot hommaa kestävän :-)

Oma treenaaminen Roosan kanssa on vähän niin ja näin. Ennen niin mainio kontakti on ruvennut tippumaan ja jo treeniin lähtö tuolla maneesin pihalla on hankalaa. Ei tahdo ruoka, ollut syömättä päivän, eikä lelut kiinnostaa. Roosa käyttäytyy tosi hermostuneesti muiden koirien ollessa läsnä ja jos naapuri ottaa koiransa kanssa haukkuja paketti hajoaa täysin. Anhavassa sorakuopalla taas homma pelaa hyvin. Häiriöitä eikä vieraita hajuja ole ollenkaan ja neiti voi keskittyä täysillä vain ohjaajaan.

Päivittäin me olemme tehneet lenkkejä lähialueella ja kaupungilla pyrkien hakemaan koirakontakteja. Ei näytä tämäkään riittävän. Nyt ajattelinkin lähteä koirapuistoon ottamaan kontaktitreeniä. Katsotaan nyt miten siinä käy…

-jari-

Aihe(et): Koulutus, Rottweiler. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.